Mustikka – mustikkapaikat ja kasvupaikka mökin lähimetsässä

Millaisesta metsästä etsin mustikkaa ensimmäiseksi?

Kun etsin marjapaikkaa mökin takaa, mustikka löytyy varmimmin tuoreelta kankaalta: metsästä, jonka pohja ei ole rutikuiva mutta jossa kengän alla ei myöskään lotise. Katson kuusten, mäntyjen ja koivujen alle sekä niiden väliin jääviin valoisiin kohtiin. Minulle hyvä lähtöpaikka on sammaleinen metsä, jossa mustikanvarvut muodostavat yhtenäisiä laikkuja. Pelkkä puulaji ei kuitenkaan ratkaise, joten en käänny takaisin vain siksi, että kuusikko vaihtuu sekametsäksi.

Meidän punamullatun hirsimökkimme takana Keski-Suomessa alkaa mustikkametsä, mutta aivan ensimmäiset varvut eivät ole sen parhaat marjanantajat. Olen oppinut jatkamaan pihapiirin reunasta vähän pidemmälle ja katsomaan myös loivaa rinnettä. Järven läheisyys ei yksin takaa mitään: samassa lähimetsässä kuljen sekä kuivalla kumpareella että painanteessa, jossa maa pysyy pitkään märkänä. Kummastakin löydän varpuja, mutta poimittavaa eri tavoin.

Pidän katseeni myös jalkojen ulottumattomissa. Kun näen metsässä sopivan valoisan aukon, kävelen tarkistamaan sen ennen kuin asetun poimimaan. Nuorempana kumarruin ensimmäisen sinisen pilkun kohdalle ja päätin retken onnistuneeksi. Nyt annan itselleni ensin pienen etsintäkierroksen. Saan sillä yleensä paremman käsityksen koko paikasta kuin tutkimalla yhtä lupaavan näköistä mätästä kovin pitkään. En myöskään odota mustikan kasvavan jokaisessa sopivalta näyttävässä metsässä yhtä runsaana.

Sama etsintäkierros kuljettaa minut usein myös sieniretkille lähimetsään, vaikka katse vaihtuukin sinisestä ruskeaan.

Kun ämpäri on viimein painava, vien marjat mökkiin ja leivon niistä rahkapullat kahvipöytään.

Miten tunnistan mustikan lehden, kukan ja marjan?

Tunnistan mustikan kokonaisuudesta, en pelkästä sinisestä väristä. Katson matalaa, haarovaa varpua, jonka nuoret varret ovat vihreät ja kulmikkaat. Mustikan lehti on melko ohut, soikea ja reunastaan hienosti sahalaitainen. Kesällä näen lehdet vihreinä, syksyllä usein punertavina. Talvella en etsi siitä samanlaista vihreää lehtipeittoa kuin puolukasta, sillä mustikka pudottaa lehtensä.

Keväällä ja alkukesän puolella etsin lehtien lomasta pieniä, alaspäin riippuvia kukkia. Mustikan kukka muistuttaa minusta pientä pyöreävatsaista kelloa, ja sen sävy voi olla vihertävä tai punertava. En ryhdy kaivelemaan kukkia sormilla esiin, vaan nostan oksankärkeä varovasti. Näin huomaan myös, kuinka huomaamattomasti kukinta voi jäädä ohi, vaikka kulkisin samaa polkua monta kertaa.

Kypsässä marjassa näen tavallisesti sinisen vahapinnan, mutta löydän joskus myös tummia, kiiltäviä marjoja, joista pinta puuttuu. Sisus värjää sormeni ja helposti paidankin. Vastaan kysymykseen ”onko mustikka marja” kyllä myös kasvitieteellisessä mielessä. Tunnistuksessa en silti luota värjäävyyteen enkä maistamiseen.

Jos kasvi jää epäselväksi, jätän sen keräämättä ja varmistan tuntomerkit luotettavasta kasvioppaasta. Vertaan mustikkaa myös puolukan kasvupaikkaan ja tuntomerkkeihin, sillä samoilla metsäretkillä vastaan tulee usein molempia. Puolukan paksumpi, nahkea lehti auttaa minua erottamaan varvut toisistaan jo ennen marjoja.

Kohde	Sopii kun	Huomioi
Tuore kangas	Pohja ei rutikuiva eikä lotise	Katso kuusten, mäntyjen ja koivujen alle
Sammaleinen metsä	Varvut muodostavat yhtenäisiä laikkuja	Puulaji ei yksin ratkaise
Valoisa aukko	Valoa, mutta ei paahdetta	Tarkista aukko ennen poimintaa
Loiva rinne	Jatkat pihapiirin reunasta pidemmälle	Marjoja voi olla eri korkeuksilla
Kuiva kumpare	Varvuja löytyy	Poimittavaa eri tavoin kuin painanteessa
Pitkään märkä painanne	Varvuja löytyy	Järven läheisyys ei yksin takaa
Reuna ja syvempi metsä	Tarkistat muutaman askeleen välein	Väliin jäävä kaistale voi olla antoisin
Kypsä marja	Väri, täyteläisyys ja kevyt irtoaminen	Älä hylkää metsää yhden raakileen takia

Mistä tiedän, että varvikossa on myös marjoja?

Kun löydän komean varvikon, kumarrun ennen kuin innostun. Katson lehtien alle ja kokeilen muutamaa eri kohtaa muutaman askeleen välein. Jos näen marjoja vain yhdessä oksassa, en vielä nimeä paikkaa kesän löytöpaikaksi. Teen saman tarkistuksen sekä valoisalla reunalla että vähän syvemmällä metsässä. Joskus juuri niiden väliin jäävä kaistale on ollut minulle antoisin.

Olen joutunut hyväksymään, ettei runsas lehdistö tarkoita runsasta satoa. Kukinnan aikainen kylmyys, pölytyksen onnistuminen ja kesän kosteus voivat vaikuttaa siihen, mitä lopulta löydän. En pysty päättelemään kaikkia syitä jälkikäteen, enkä kirjoita mökkikirjaan varmaa selitystä jokaiselle tyhjälle varvulle. Merkitsen mieluummin havainnon: paljon lehtiä, vähän raakileita tai marjoja vain rinteen alareunassa.

Kypsyyttä arvioin erikseen paikan hyvyydestä. Hyvässäkin metsässä voin olla liian aikaisin, ja aurinkoisella kohdalla marjat saattavat valmistua ennen varjoisampaa kohtaa. Tarkistan värin, marjan täyteläisyyden ja sen, irtoaako varmasti tunnistettu kypsä marja kevyesti. Olen koonnut omat havaintoni myös siihen, milloin mustikka on valmis poimittavaksi. En siis hylkää koko metsää ensimmäisen vihreän raakileen perusteella. Annan sille uuden käynnin mahdollisuuden. Tämän opin vasta kannettuani kerran astian takaisin mökille lähes yhtä kevyenä kuin lähtiessä.

Tiinan lista: näin tarkistan mustikkapaikan

Rastita sitä mukaa kun teet – rastit jäävät muistiin tällä laitteella.

• Etsin tuoretta kangasmetsää, jonka pohja ei ole rutikuiva eikä vetinen.
• Tunnistan varvun vihreistä kulmikkaista varsista ja ohuista, sahalaitaisista lehdistä.
• Katson marjojen määrän useammasta kohdasta lehtien alta.
• Vertaan valoisaa aukkoa ja sen puolivarjoista reunaa.
• Tarkistan kypsyyden ennen kuin aloitan varsinaisen poiminnan.
• Pidän paluureitin mielessäni ja kerron lähtösuuntani.
• Kirjaan mökkikirjaan sään, reitin ja myös tyhjiksi jääneet kohdat.

Miten löydän uuden mustikkapaikan ilman päämäärätöntä kiertelyä?

Aloitan tutusta polusta ja rajaan itselleni pienen etsintäalueen. Valitsen ensin yhden suunnan, jossa metsä näyttää sopivan kostealta ja puusto päästää jonkin verran valoa maahan. Kuljen rauhallisesti ja pysähdyn aina, kun varvusto muuttuu. En yritä samalla retkellä tutkia koko rantametsää, sillä silloin muistan jälkeenpäin lähinnä kävelyn enkä sitä, missä marjat olivat.

1. Katson polun varresta, löytyykö mustikanvarpuja ja millaisessa maassa ne kasvavat.
2. Siirryn vähän sivuun tarkistamaan, jatkuuko kasvusto ja näkyykö lehtien alla marjoja.
3. Vertaan valoisaa kohtaa, puolivarjoa ja rinteen eri korkeuksia.
4. Palaan lupaavimpaan kohtaan ja poimin ensin pienen alan, jotta näen, kertyykö marjoja vaivatta.
5. Kirjaan palattuani mökkikirjaan reitin ja havainnot sellaisilla maamerkeillä, jotka tunnistan myöhemminkin.

Pidän mökin lähimetsässäkin paluusuunnan mielessäni. Kerron Jarille, mihin päin lähden, ja otan puhelimen mukaan. En luota siihen, että järvi näkyisi jokaisen kuusen takaa. Olen kerran kiertänyt saman kiven kahdesti ja pitänyt sitä ensin kahtena aivan samanlaisena kivenä.

Metsän sisustussuunnittelu on toisinaan turhan yhtenäistä. Sen jälkeen olen painanut mieleeni myös polun mutkan ja rinteen suunnan, en vain yhtä harmaata lohkaretta. Jos suunta alkaa epäilyttää, palaan tuttua reittiä enkä lähde oikaisemaan uuteen maastoon.

Miten valo, kuivuus ja märkä maa muuttavat mustikkapaikkaa?

Ajattelen hyvää mustikkapaikkaa tasapainona. Etsin riittävästi valoa, mutta en paahteista ja kuivaksi paahtunutta metsänpohjaa. Etsin kosteutta, mutta en jatkuvasti vetistä maata. Happamassa metsämaassa viihtyvä mustikka ei tarvitse minulta lannoitusta tai muuta hoitoa. Kun marjastan, tehtäväkseni jää löytää sille sopiva kohta, ei ryhtyä parantamaan metsää puutarhan tavoin.

Kuivana kesänä tarkistan tavallista herkemmin loivien rinteiden alaosia ja kohtia, joita puusto hieman suojaa. Märän jakson jälkeen katson myös ilmavampaa rinnettä. En pidä näitä varmoina sääntöinä, vaan tapana suunnata etsintää. Olen löytänyt lähekkäisistä kohdista aivan erinäköisiä marjoja, joten pienikin maaston vaihtelu kannattaa minusta huomata. Pelkkä kartan metsämerkintä ei kerro tätä eroa.

Myös puuston muutokset näkyvät omissa tutuissa paikoissani. Kun valoa tulee lisää, seuraan rauhassa, miten varvikko ja marjominen muuttuvat; en oleta muutoksen olevan heti hyvä tai huono. Jos maata on rikottu, etsin mieluummin ehjää kasvustoa sivummalta. Jätän märät painanteet kiertämällä rauhaan enkä tallaa niihin uutta kulku-uraa.

Omalla mökkireissullani pieni kiertotie maksaa lähinnä muutaman askeleen, ja niiden verran olen yleensä valmis sijoittamaan. Samalla löydän usein uuden vertailukohdan seuraavaa kesää varten ja saan retkestä muutakin muistiin kuin saaliin määrän.

Miten poimin niin, että varvikko ja marjat säilyvät hyvinä?

Kun sopiva paikka löytyy, siirryn etsijästä poimijaksi vasta hetken katselun jälkeen. Valitsen jalansijat niin, etten seiso parhaiden varpujen päällä, ja lasken astian tukevalle kohdalle. Poimin vain kypsiä, ehjiä marjoja. En vedä oksia suoriksi enkä kisko varpuja kohti itseäni. Jos poiminta tuntuu vaativan voimaa, vaihdan otetta tai paikkaa.

Käsin poimiessa näen hyvin, mitä astiaan tulee. Poimurin kanssa etenen rauhallisesti ja varon repimästä lehtiä ja varpuja mukaan. Olen vertaillut omaa tekemistäni tekstissä poimuri vai käsin poiminta, sillä minulle sopiva tapa riippuu myös siitä, kuinka tasaisesti marjoja on. Harvasta varvikosta en saa hyvää saalista pelkällä työvälineen vaihtamisella. Sen kokeen olen jo tehnyt, eikä metsä siitä vaikuttunut.

Pidän poimitut marjat poissa suorasta auringosta ja lähden mökille ennen kuin alan puristaa niitä astiaan lisää tilaa saadakseni. Käyn saaliin läpi pian ja suunnittelen säilytyksen etukäteen. Tarkistan tarvittaessa omat muistutukseni siitä, kauanko mustikka säilyy jääkaapissa ja miten pakastan sen.

Poiminta-astian valitsen niin, ettei marjojen päälle tule tarpeettoman painavaa kerrosta. Metsässä säästetty kiire muuttuu muuten kotona lajittelutyöksi, eikä se ole minusta erityisen ovela työnjako. Sormien sinisyydestä en silti tee epäonnistumisen mittaria.

Mitä kirjoitan hyvästä mustikkapaikasta muistiin?

Olen pitänyt mökkikirjaa vuodesta 2012, jolloin otin vastuun mökistä. Mustikkaretkestä kirjoitan samaan vihkoon päivämäärän, sään, kuljetun reitin ja sen, mikä toimi. En tarvitse kaunista kuvausta metsän hengestä, vaan tiedon siitä, löytyikö poimittavaa polun vasemmalta puolelta ennen loivaa nousua. Sellaisesta merkinnästä on seuraavalla kerralla oikeasti apua.

Kirjaan myös epäonnistumiset. Jos marjat olivat vielä raakoja, erotan sen siitä, ettei kukista näyttänyt kehittyneen juuri mitään. Jos kuiva kohta tuotti vähän mutta alempana riitti poimittavaa, kirjoitan molemmat havainnot rinnakkain. Näin en tee yhdestä kesästä pysyvää tuomiota koko metsälle. En myöskään muuta muistoissani pientä kulhollista valtavaksi saaliiksi, vaikka siihen olisi mökkikeittiössä helppo sortua.

Jaan mökin veljeni Mikon kanssa, joten jätän vihkoon ymmärrettävän reittikuvauksen myös häntä varten. Heinäkuun vuoroviikkojen välissä kypsyminen ehtii edetä, ja oma havaintoni on hänelle lähtötieto, ei lupaus. Itselleni paras merkintä kertoo, mistä aloitan seuraavan etsinnän ja mitä katson tällä kertaa toisin.

Hyvä mustikkapaikka ei ole minulle salainen piste, joka toimii aina, vaan tuttu pieni metsäalue, jonka vaihtelua opin vähitellen lukemaan. Kun palaan sinne ilman varmuutta saaliista, huomaan yleensä enemmän kuin silloin, kun olen jo mökin ovella päättänyt astian täyttyvän.

Kysymyksiä mustikka -aiheesta

Mikä on mustikan paras kasvupaikka?

Etsin mustikkaa ensisijaisesti tuoreesta kangasmetsästä, jossa on sopivasti kosteutta ja valoa. Tarkistan erityisesti puolivarjoiset kohdat, mutta varmistan marjojen määrän aina paikan päällä.

Millainen mustikan kukka on?

Tunnistan mustikan kukan pienestä, pyöreähköstä kellomaisesta muodosta ja alaspäin riippuvasta asennosta. Katson lehtien lomaan, mistä löydän vihertäviä tai punertavia kukkia.

Miten erotan mustikan lehdet puolukan lehdistä?

Vertaan lehtien paksuutta ja reunaa: mustikalla näen ohuen, hienosti sahalaitaisen lehden, puolukalla paksumman ja nahkean. Tarkistan lisäksi varren ja muut tuntomerkit, enkä kerää epävarmasti tunnistamaani kasvia.

Onko mustikka marja?

Vastaan kyllä: mustikka on marja myös kasvitieteellisesti. Omalla poimintaretkelläni tunnistan silti koko kasvin enkä päättele syötävyyttä pelkästä marjamaisesta ulkonäöstä.