Huonekasvit – yleisimmät huonekasvit ja niiden tunnistus

Mistä aloitan, kun huonekasvit pitäisi tunnistaa?

Huonekasvit olivat minulle pitkään yhtä vihreää massaa, kunnes opin katsomaan niitä järjestyksessä: ensin lehdet, sitten kasvutapa ja vasta lopuksi kukat. Minä otan kasvin käteen, katson onko lehti paksu ja mehevä vai ohut ja pehmeä, kasvaako se ruusukkeena, köynnöksenä vai pystynä vartena. Tästä pääsee yleensä jo aika pitkälle ilman mitään sovelluksia. Minä kirjaan havainnot vihkoon ihan samalla tavalla kuin mökillä, ja vertaan vasta sitten kuvastoon tai tuttujen kasveihin.

Jari ja minä olemme nauraneet monta kertaa minun alkuaikojen sekoiluille, kun luulin jokaista kirjavaa kasvia muratiksi. Opin kantapään kautta, että valo muuttaa ulkonäköä paljon: hämärässä venynyt kasvi näyttää ihan eri kasvilta kuin napakassa valossa kasvanut. Siksi minä katson aina myös uutta kasvua ruukun keskeltä, se kertoo enemmän kuin vanhat, venähtäneet versot. Jos olet ihan alussa, kannattaa aloittaa helppohoitoisista lajeista aloittelijalle, ne ovat yleensä myös helpoimpia tunnistaa.

Minun nyrkkisääntöni on, että en arvaa nimeä kukinnan perusteella yksin, koska kukat tulevat ja menevät. Lehdet pysyvät. Haistelenkin lehteä varovasti, moni yrttimäinen tuoksuu, ja vertaan ruukun kokoa kasvin kokoon. Pieni ruukku ja valtava juuristo kertoo usein vanhasta, sitkeästä lajista.

Mitkä ovat Suomen yleisimmät huonekasvit juuri nyt?

Minun kotonani Jyväskylässä ja tuttavien luona toistuvat samat tutut: viherkasvi, peikonlehti, kilpipiilea, anopinkieli, rönsylilja, muratti, palmuvehka ja erilaiset mehikasvit. Yleisimmät huonekasvit ovat yleisiä syystä, ne kestävät vaihtelevaa hoitoa ja tavallista huoneilmaa. Minä tunnistan viherkasvin pitkistä, kaarevista lehdistä, joissa on usein vaalea raita keskellä, ja rönsyliljan pienemmistä, ruusukkeena kasvavista lehdistä, joiden kärjissä roikkuu joskus poikasia ohuen varren päässä.

Peikonlehti on minusta helppo, kun muistaa lehtien koon ja muodot: nuorena lehdet ovat ehjiä ja sydämenmuotoisia, vanhemmiten niihin tulee viiltoja ja reikiä. Kilpipiilea taas on ihan oma tapauksensa pyöreine, kolikonmallisine lehtineen pitkän varren päässä. Anopinkieli kasvaa jäykkänä miekkamaisena ylöspäin, ja palmuvehka tekee tukevia, kiiltäviä lehtipareja suoraan mullasta. Mehikasveilla lehdet ovat paksuja ja täynnä vettä, se on niiden tuntomerkki ympäri vuoden.

Kukallisista minulla on ollut tulilatva, paavalinkukka ja orkidea. Tulilatvan tunnistan paksuista, sahalaitaisista lehdistä ja pitkään kestävistä kukkatertuista, paavalinkukan samettisista pyöreistä lehdistä ja pienistä violeteista kukista. Kun vertailen yleisimpiä yrttejä ja niiden tunnistusta, huomaan miten paljon tuoksu auttaa yrteissä, kun taas viherkasveilla ulkonäkö ratkaisee.

Vaihe	Mitä katson	Helppo tuntomerkki
1. Lehdet	paksuus, pehmeys, tuoksu	mehikasvilla paksut, vettä täynnä lehdet
2. Kasvutapa	ruusuke, köynnös vai pysty varsi	anopinkieli jäykkä, miekkamainen ylöspäin
3. Uusi kasvu	ruukun keskeltä	kertoo enemmän kuin venähtäneet versot
4. Vertailu	kuvastoon tai tuttuihin kasveihin	kirjaan havainnot ensin vihkoon
5. Kukat	vasta lopuksi	en arvaa nimeä kukinnan perusteella yksin
6. Ruukku	koko suhteessa kasviin	pieni ruukku, valtava juuristo: vanha laji

Mistä tunnistan vanhanajan huonekasvit ja isoäidin suosikit?

Vanhanajan huonekasvit tuovat minulle heti mieleen mummon kamarin ikkunan: verenpisara, pelakuu, kliivia, juorut, kirjovehka ja posliinikukka. Isoäidin huonekasvit olivat usein isoja, vuosia samoissa ruukuissa viihtyneitä, ja niissä näkyy eletty elämä. Minä tunnistan pelakuun eli pelargonin tuoksusta, kun hipaisen lehteä kevyesti, ja pyöreistä, hieman nukkaisista lehdistä. Verenpisaran tunnistaa riippuvista, kellomaisista kaksivärisistä kukista kesällä, kliivian taas leveistä, remmimäisistä lehdistä, jotka lähtevät viuhkana tyvestä.

Juoru on minusta suloinen tunnistettava: pieniä pyöreitä lehtiä tiheässä rönsyilevässä kasvustossa, joskus raidallisia. Kirjovehka taas on isolehtinen ja näyttävä, lehdet vihreän ja kerman kirjavat, varsi pysty. Posliinikukka on köynnös, jolla on paksut, vahamaiset lehdet ja tuoksuvat, tähtimäiset kukkatertut. Nämä vanhat lajikkeet kestivät vetoa ja viileää kuistia paremmin kuin luulisi, mutta kukinta vaati valoa.

Meidän mökin lasitetulla kuistilla olen pitänyt kesäisin juuri näitä perintölajeja, koska ne kestävät siellä vaihtelevia lämpöjä paremmin kuin herkimmät uutuudet. En vie niitä ulos liian aikaisin keväällä, vaan odotan, että yöt lämpenevät kunnolla. Vanhoissa kasveissa minua viehättää se, että pistokkaasta saa uuden alun ystävälle, ihan niin kuin ennenkin tehtiin.

Tiinan lista: tunnista huonekasvi viidessä minuutissa

Rastita sitä mukaa kun teet – rastit jäävät muistiin tällä laitteella.

• Katso lehti: paksu ja mehevä vai ohut ja pehmeä
• Katso kasvutapa: ruusuke, köynnös vai pysty varsi
• Katso lehtiasento: vastakkain vai vuorotellen varressa
• Vertaa uutta kasvua, älä vain vanhoja venähtäneitä versoja
• Haista ja kosketa varovasti: nukkainen, vahamainen, tuoksuva
• Kuvaa kasvi ja ruukku, merkitse päivä ja paikka muistiin
• Tarkista myrkyllisyys, jos kotona on kissa tai koira

Miten erotan toisistaan helposti sekoittuvat lajit?

Minä sekoitin vuosia rönsyliljan ja viherkasvin, kunnes opin katsomaan juurta ja poikasia. Viherkasvi tekee pitkät kaaret ja poikaset roikkuvat ilmassa, rönsylilja pysyy matalampana ruusukkeena. Samoin muratti ja kultaköynnös menivät minulla sekaisin: muratilla lehti on selvästi liuskainen ja varsi karhea, kultaköynnöksellä lehti on ehyt, herttamainen ja usein keltakirjava, varsi sileä ja mehevämpi. Kun katson lehtiasentoa, pääsen eteenpäin: kasvavatko lehdet vastakkain vai vuorotellen, tulevatko ne suoraan mullasta vai varresta.

Pari, joka sekoittuu	Mitä minä katson ensin	Helppo tuntomerkki
viherkasvi ja rönsylilja	lehden pituus ja poikaset	pitkät kaaret ja ilmassa roikkuvat poikaset
muratti ja kultaköynnös	lehden liuskat	liuskoittunut lehti ja karhea varsi
peikonlehti ja herttaköynnösvehka	lehden viillot ja koko	isot viillot ja reiät vanhoissa lehdissä
kaktus ja tyräkki	piikit ja maitiaisneste	katkenneesta kohdasta tuleva valkoinen neste

Peikonlehti ja herttaköynnösvehka sekoittuvat nuorina, mutta minä odotan rauhassa: peikonlehden uusi lehti on iso ja viiltoja tulee iän myötä. Kaktusten ja tyräkkien kanssa olen oppinut varovaisuuden, en taittele oksia paljain käsin, vaan katson ja kysyn tarvittaessa. Jos kotona on eläimiä, tarkistan herkästi lajin ennen kuin tuon uuden kasvin sisään, ja kurkkaan ohjeen myrkyllisistä kasveista kissa- ja koirakodissa.

Mitä perushoitoa kukin tyyppi tarvitsee arjessa?

Minä jaan kasvit mielessäni kolmeen porukkaan, niin arki helpottuu. Mehikasvit ja kaktukset saavat minulta valoisimman paikan ja niukan kastelun, annan mullan kuivahtaa kunnolla kastelujen välillä. Viherkasvit, palmuvehkat, anopinkielet ja rönsyliljat pärjäävät normaalissa huonevalossa ja säännöllisellä, kohtuullisella kastelulla. Herkemmät kukkivat, kuten paavalinkukka ja orkidea, saavat tasaisimman paikan ilman paahdetta ja vetoa, ja kastelen ne alakautta tai upottamalla, en lehdille lotraamalla.

Mokasin kerran niin, että kastelin kaikki samalla kauhalla samana päivänä, ja mehikasvit mököttivät viikkoja. Nyt minä kokeilen sormella mullan pinnan alta: jos multa tuntuu kuivalta, kastelen, jos kostealta, odotan. Talvella vähennän kastelua, koska valoa on vähän ja kasvu pysähtyy, keväällä lisään vähitellen. Nuutunut kasvi ei aina janoa, joskus se on saanut liikaa vettä, ja silloin juuret kärsivät. Opin myös, että pölyiset lehdet yhteyttävät huonommin, joten pyyhin isot lehdet kostealla rätillä silloin tällöin.

Lannoitusta minä annan vain kasvukaudella ja silloinkin laimeasti, tavallinen sisäkasviravinne riittää minulle. Uudelleenistutuksen teen keväällä, kun juuret täyttävät ruukun, en syksyn pimeällä. Valitsen vain hieman isomman ruukun, jossa on pohjareikä, ja käytän ilmavaa multaa. Joskus pelkkä pintamullan vaihto riittää vanhalle isolle kasville, jota en jaksa nostella.

Milloin huonekasvi kannattaa siirtää mökille tai lasitetulle kuistille?

Minä vien osan huonekasveista kesäksi mökin lasitetulle kuistille, kun yöt ovat selvästi plussalla ja hallanvaara on ohi. Kuisti on kuin kesäkoti: valoisa, mutta suojassa suoralta paahteelta ja tuulelta. En kanna kasveja suoraan eteläikkunasta paahteiseen ulkoilmaan, vaan totutan ne vähitellen, ensin varjoon ja sitten valoisampaan. Sisällä talvehtineet lehdet palavat herkästi, sen olen oppinut yhden kärähtäneen kirjovehkan kautta.

Kuistilla kastelun tarve muuttuu, koska lämpö vaihtelee ja ilma liikkuu. Minä tarkistan mullan useammin kuin kotona, mutta en huku kasveja, sillä viileä ja märkä yhdistelmä on pahin. Nostan ruukut aluslautasille, jotta vesi ei jää seisomaan, ja pidän oven raollaan vain lämpiminä päivinä. Muurahaiset löytävät joskus tiensä kuistille makean kirvan perässä, ja silloin minä pesen lehdet ja siivoan ympäristön, enkä jätä ruokaa tai makeita juomia lojumaan. Yleisimpien lajien tunnistamisesta on apua myös pihalla, kun mietin mitä muurahaislajeja pihalla liikkuu.

Syksyllä tuon kasvit takaisin hyvissä ajoin, ennen kuin kuisti kylmenee kunnolla. Tarkistan lehdet, karistan roskat ja katson, ettei mukana tule öttiäisiä sisälle. Karanteeni eteisessä on minun tapani: uusi tai palautuva kasvi saa olla pari viikkoa erillään muista. Näin kotona Jyväskylässä ja mökillä säilyy rauha, eikä tarvitse pestä koko viherkeidasta kerralla.

Kysymyksiä huonekasvit -aiheesta

Mitkä ovat Suomen yleisimmät huonekasvit?

Minun kokemukseni mukaan viherkasvi, peikonlehti, kilpipiilea, anopinkieli, palmuvehka ja mehikasvit näkyvät useimmissa kodeissa. Ne ovat sitkeitä ja helppoja tunnistaa lehdistä.

Miten tunnistan huonekasvin ilman sovellusta?

Minä katson ensin lehden muodon ja paksuuden, sitten kasvutavan ja lehtiasennon. Uusi kasvu ja mahdolliset poikaset tai kukat varmistavat usein lajin.

Mitkä ovat tyypillisiä vanhanajan huonekasveja?

Minulle vanhanajan kasveja ovat pelakuu, verenpisara, kliivia, juoru, kirjovehka ja posliinikukka. Ne tunnistaa usein tuoksusta, lehtien nukkaisuudesta tai näyttävästä kukinnasta.